torstai 16. joulukuuta 2021

Miksi vastustan Oikeus Olla -liikettä trans miehenä

 Monet meistä ovat varmaankin kuulleet jo Oikeus Olla -nimisestä liikkeestä, joka nousi aika suureen suosioon 2021 vuoden kevään paikkeilla. Jos et jollain ihmeen kaupalla ole kuullut tästä, niin kyseessä on liike, joka haluaa Suomen muuttavan nykyistä translakia.

Nykyistä translakia ollaan haukuttu aika paljon sen takia, koska laissa halutaan, että transsukupuolinen henkilö on lisääntymiskyvytön ennen kuin he voivat vaihtaa heidän juridista sukupuolta ja Suomi on yksi ainoista pohjoismaista, jossa se on edelleen pakollisena ehtona.


Minulla on kuitenkin muutama asia, josta haluan huomauttaa ennen kuin lähden puhumaan suoraan siitä, miksi oikein vastustan Oikeus Olla -liikettä, jotka ovat vastaavat:

  • Hormonihoidot tekevät sinusta käytön aikana lisääntymisikyvyttömän, joten vaikka nykyistä lakia ei olisikaan, niin tulisit menettämään sinun kyvyn saada lapsia ennemmin tai myöhemmin.
  • Ennen kuin aloitat hoidon, niin sinulta kysytään, että haluatko tallettaa joko spermaasi taikka osan munasarjastasi jos haluat myöhemmässä elämänvaiheessa lapsen. Sinulta ei siis kuitenkaan riistetä oikeutta saada biologista lasta. Tämä on tärkeä asia, jonka muistaa. Et voi mahdollisesti saada lastasi itse, mutta pystyt siltikin saamaan biologisia lapsia laillisesti trans henkilönä.

Noni, mennään itse aiheeseen: Miksi ihmeessä vastustan liikettä, jonka pitäisi mukamas parantaa minun asemaa trans miehenä? Syyt siihen ovat suhteellisen yksinkertaiset ja se johtuu siitä, miten Oikeus Olla kertoo asioista. Mennään katsomaan sitä, mitä he ovat postanneet heidän Twitter tililleen:

 
"Sukupuoli on ilmoitusasia" on äärettömän huono heitto omasta mielestäni, ihan sama kuinka ihanaa se olisikin dysforiasta kärsivien trans ihmisten kannalta, koska cis ihmiset pystyvät käyttämään tätä hyväkseen. Olen itse edelleen juridisesti nainen, koska en ole elänyt vuotta hormoneilla, mutta tiedän siltikin, miksi nykyinen laki on voimassa. Meidän pitää myös huomioida se, että 15 -vuotiaat lapset/teinit ovat aivan liian nuoria tietääkseen sen, mihin he ovat oikeasti lähdössä. En väitä, etteivätkö teinit osaisi pitää huolta itsestään, mutta 15 vuotias on aivan liian nuori päättääkseen omasta laillisesta sukupuolestaan.
Meidän pitää myös ottaa huomioon se, että jos voisit vaihtaa sukupuoltasi pelkällä ilmoituksella, niin silloin esim. cis miehet pystyvät pakenemaan pakollista armeijaa ja he pystyvät menemään naisten pukuhuoneisiin, koska heidän virallinen sukupuoli on nainen. 
 
 

Lapsen oma näkemys on tärkeä kuulla kun kyseeseen tulee tietyt asiat (Nimi, uskonnollisuus, tms.), mutta tässä tilanteessa, aivan kuten mainitsin aikaisemminkin, niin esim. 15 -vuotias lapsi/teini on aivan liian nuori tietääkseen, mihin hän on oikeasti ryhtymässä, kun hän on vaihtamassa virallista sukupuoltaan. Mietitään vaikka 15 -vuotiasta tyttöä, joka haluaa muuttaa hänen virallisen sukupuolensa pojaksi. Jos hän saisi tehdä niin, niin mitä sitten jos hän ei halua esim. harrastaa poikien liikuntaa, olla poikien pukuhuoneessa, taikka poikien puolella uimahallissa. Hän ei saa mennä enää naisten tiloihin, koska hänen virallinen sukupuoli on mies. Lasten oikeuksien sopimus on voimassa tietyistä syistä ja tässä tilanteessa mietitään lapsen parasta, kun odotetaan, että hän pääsisi transpolille.

 

Lääketieteellinen diagnoosi on pakollinen ja ymmärrän sen, miksi se on pakollinen. Lääketieteellisellä diagnoosilla me tiedämme, että kyseessä oleva henkilö on suurella mahdollisuudella trans ja valmis elämään vastakkaisena sukupuolena (vaikka detransitiota valitettavasti tapahtuu) ja suurin osa nykyisistä trans ihmisistä varmasti arvostavat heidän muutettua juridista sukupuolta, koska he ovat oikeasti työskennelleet sen eteen. Ja kuten mainitsin aikaisemmin, niin lisääntymiskyvyttömyys tulee ajan myötä pakolla ja jos diagnoosia ei olisi, niin cis ihmiset voisivat käyttää juridisen sukupuolen muuttamista omaksi persoonalliseksi edukseen.

Ymmärrän kyllä, mitä Oikeus Olla yrittää ajaa takaa, mutta heidän asettamat kriteerit ja syyt lain muutokseen ovat huonoja ja ne eivät ole oikeasti trans ihmisten puolella, koska silloin kuka vain voi vaihtaa omaa sukupuoltaan sormia napsauttamalla. Se ei tuntuisi enää arvokkaalta trans ihmisten silmiin. Toinen asia, mistä olen erittäin epäileväinen Oikeus Olla -liikettä vastaan ovat heidän kaksi piilotettua tweettiä. 

 

Molemmat tweetit, jotka virallinen Oikeus Olla Twitter-tili on piilottanut, ovat vain lähettäneet heille yksinkertaisen kysymyksen ja sen sijaan, että joku Twitter-tilin takana olevista henkilöistä olisi vastannut heidän kysymykseen ja mahdollisesti avannut tilannetta entisestään, ovat sen sijaan päättäneet piilottaa nämä muiden ihmisten silmistä, jotta heidän liike näyttäisi mahdollisimman hyvätahtoiselta. Olen itse molempien käyttäjien puolella tässä tilanteessa, kuten aikaisemmasta tekstistäni on varmasti tullut jo se selville, mutta toivon, että tämä aukaisee teidän silmiä entisestään, miksi olen "transihmisten puolella olevaa" liikettä vastaan trans miehenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Emme satuta ketään!"

Jos olette transsukupuolisia henkilöitä ja olette kulkeneet lainkaan internetin trans piireissä, niin teitä vastaan on varmasti tullut seura...